Toimistosiivousta voit tehdä opiskelun ohessa

Opiskelijan kertomus toimistosiivouksesta.

Opiskeluaikoina on valittava työ, josta saa sopivasti palkkaa, ei estä opintotuen saamista ja eikä se liikaa häiritse opiskelua. Toimistosiivous oli kiinnostava vaihtoehto, joten hain töitä Toimistosiivouspalvelusta. He tarjosivat minulle opiskelun ohessa toimivan ratkaisun. Aluksi he halusivat nähdä, miten pärjään siivoustyössä toimistosiivoojana. He antoivat minulle tuuraajan paikan erään toimiston vakiosiivoojaan ollessa sairaslomalla. Sain kiitettävää palautetta siivottavan kohteen henkilökunnalta ja he välittivät positiiviset uutiset työnantajalleni. Tästä tilanne kehittyi minun kannaltani hyvään suuntaan ja sain vakituisen työpaikan. Minulle annettiin oma siivottava kohde, jossa kävin päivittäin suorittamassa ylläpitosiivouksen.

 

Parasta oli, kun sain siivota konttorin aamulla, ennen koulun alkamista. Olen luonteeltani aamuvirkku ja aikaisin aamusta olen täynnä intoa. Aamusiivous kesti noin 1-2 tuntia ja se oli täysin sopivan pituinen työaika, joka ei minua rasittanut, vaan enemmänkin piristi ja antoi uutta potkua päivään.

 

Siivooaminen on omalla tavalla rentouttavaa puuhaa, kun voit omassa rauhassa, mutta riittävällä tehokkuudella ja huolellisuudella suorittaa työsi. Minun siivouskohde ei ole erityisen vaikea siivottava, sillä imuroin ja moppaan lattian, pyyhin pölyt, vien roskat ja siivoan vessat. Toimisto, jota siivoan ei ole pinta-alaltaan erityisen suuri, joten sen siivoaa muutamassa tunnissa suhteellisen helposti.

 

Aiempi työkokemus alalta

Minulla oli jo jonkin verran aiempaa kokemusta toimistosiivouksesta, koska olin aikanaan eräässä yrityksessä kesätöissä ja siellä työnkuvaani kuului toimiston päivittäinen siivoaminen. Tämä oli osasyy, miksi he antoivat minulle mahdollisuuden kokeilla vakituista toimistosiivoojaan työtä.

 

Yhteenveto

Yhteenvetona voin kertoa, että toimistosiivoojan työ on kivaa ja huomattavasti vähemmän stressaavaa, kuin opiskelu. Suosittelen kyseistä ammattia heille, jotka ovat luonteeltaan vastuullisia ja reippaita. Sillä mentaliteetilla menestyt monessa työtehtävässä, mukaan lukien toimistosiivoojan ammatissa.

Mikäli haluat tietää lisää toimistosiivouksesta, käy lukemassa usein kysytyt kysymykset.